Parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Juu, kyllä meillä syötiin myös kakkua isänpäivänä, ollut vaan kiireitä ettei oo joutanu kauaa koneen ääressä istuskella.

No, mutta asiaan. Isänpäiväksi kokeilin kuvan "maalausta", siis piirsin elintarviketussilla sokerimassalevylle. Valitsin kuvan, jonka varmasti ehkä jotenkuten suurinpiirtein osaisin piirtää...

Ja mun piti ostaa valmis kakkupohja, vaan kaupasta oli kakkupohjat loppuneet, joten eikun lauantaina leivinuunia lämmittämään ja kakkupohjaa tekemään. Olipa tuoretta ja lisäaineetonta ja biljoonasti parempaa kuin kaupan pahvipohjat.. Sähköuuni on aina vaan särki eikä uutta ostetakaan kun kerta leivinuuni pelittää. Tahtoo kiertoilmauunin, siihen pitää vähän säästää.

No mites taas eksyttiin aiheesta... Pistetääs kuvia tähän väliin.

Pohjana 3 munan vaalea kakkupohja sydänvuokaan tehtynä.

Välissä persikkaa pieninä kuutioina, laktoositonta vispikermaa ja sitruunakiisseliä.

Päällä laktoositonta vispikermaa, marsipaaniruusuja ja -lehtiä sekä sokerimassaan maalattu kuvalaatta.

 

sitruunakiisseli: (tein tähän kakkuun vain puolikkaan satsin, riitti hyvin)

½ sitruunan mehu ja raastettu kuori

2 kananmunaa

1 1/4 dl sokeria

75 g voita

2 dl kermaa vaahtona

1-2 rkl sokeria

1 tl vanilliinisokeria

  • laita munat, sokeri ja sitruunan mehu ja kuoriraaste kattilaan
  • vatkaa ne kevyesti
  • lisää voi
  • kuumenna sekoittaen kunnes sakenee, ÄLÄ KEITÄ!!!
  • jäähdytä
  • vaahdota kerma, mausta se
  • lisää kermavaahto jäähtyneeseen kiisseliin, sekoita