Tässä maukas lisä pihveille. En oo palsternakkaa käyttänyt ennen mihinkään, mutta näitä aion kyllä vastaisuudessakin tehdä. Jouluna voisi olla kivaa vaihtelua tehdä tämmöistä lisuketta. Ohje on Me-lehdestä tältä syksyltä.

Palsternakka on vähän porkkanan näköinen juures, mutta vaaleampi ja voimakkaamman makuinen. Wikipedian mukaan siinä on enemmän vitamiineja ja mineraaleja kuin porkkanassa, erityisen paljon kaliumia. Joillekin palsternakka saattaa aiheuttaa allergisen reaktion. Sitä voidaan keittää, paistaa tai käyttää muhennoksissa, keitoissa tai laatikoissa. Se kasvaa luonnossa, esim. teiden varsilla Etelä-Suomen kaupunkialueilla se on jopa yleinen kasvi. Ihan uutta tietoa mulle.

3 palsternakkaa

5 dl vettä

½ tl suolaa

3 porkkanaa

pala lanttua

2 sipulia

50 g voita tai margariinia

3 rkl hunajaa

  • huuhtele ja kuori palsternakat
  • lohko palsternakat pituussuunnassa neljään osaan
  • kaada kulhoon vesi, liuota siihen suola ja laita palsternakat suolaveteen varttitunniksi
  • pese ja lohko sillä välin porkkanat, sipulit ja lanttu
  • sulata rasva ja sekoita siihen hunaja
  • kääntele juureslohkot, myös palsternakka, rasva-hunajaseoksessa ja laita ne uunivuokaan
  • paista 225 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, kääntele muutaman kerran paiston aikana