Hyvä tai siis paras ystäväni järjesti juhlat sen kunniaksi, että hän on kaikki lapset tähän maailmaan tehnyt, eikä yhtään enää kiitos. Paitsi jos mieli muuttuu... Naisen mieli pysyy puhtaana, kun vaihtaa mielipidettä aina välillä. Jotenkin näin joku viisas (mies) on joskus sanonut, muistaakseni.

Eli juhlat olivat vähän niinkuin varpajaiset, muttei kummiskaan. Halusin tehdä kakun muodossa hänelle kuitenkin vielä yhden vauvan.

Idea kakkuun tuli Ulla Svenskin kirjasta Juhlaleivonnaiset, joka myös löytyy meikäläisen hyllystä...

Pohjana vaalea 5 munan kakkupohja.

Kostutuksena sokerivettä.

Täytteenä sitruunakiisseliä höystettynä sitruunarahkalla. Toisesa välissä äipän tekemään mansikkahilloa, toisessa välissä kaupan vadelmahilloa.

Päällä naamana valkoista sokerimassaa, jota värjäsin vaaleanpunaisella marsipaanilla. Siksi vauvan naama näyttää niin "täpläiseltä", en saanut ihan tasaisesti väriä sekoittumaan.

Tutti ja lakki ovat marsipaania, hörhelöt sokerimassaa. Silmät on tehty mustalla elintarvikevärillä. Hiukset ovat keltaista sokerimassaa.

Toiselta puolelta hörhelöt meinasivat vähän irrota... "Liimasin" niitä paikoilleen vedellä.

Kiitos Hyvä Ystävä mukavista juhlista!!!!